Värillä on väliä

Koko ajan puhutaan siitä, miten jokaisen pitäisi syödä enemmän kasviksia. Etenkin punaisen lihan kulutusta tulisi vähentää ja ihmisten pitäisi olla enemmän ympäristötietoisia omista valinnoistaan ruoka-ainesten saralla. Ihan totta kaikki, mutta en aio paasata saatika syyllistää ketään. Minulla on oma ruokavalioni ja se on jonkun mielestä aivan kamala ja hyväksyn sen. Samalla tavalla minä kauhistelen monien annoksia ravintoloissa tai ostoskärryjä kaupoissa. Kyllä, luit oikein. Välillä silmät eksyvät väärään kärriin ja voin vain ihmetellä tuotteita. Ammattisairaus tämäkin.

Olen ollut nyt muutaman vuoden kasvissyöjänä ja se tuntuu omassa kropassa aina vain paremmalta vaihtoehdolta. Koen lihan tunkkaiseksi, enkä pitänyt sen koostumuksesta, hajusta, enkä ylipäätään ideasta syödä eläintä. Täydellinen en kuitenkaan ole, sillä silloin tällöin syön kalaa, joskaan en mielelläni. En osaa sitä edes selittää, mutta toisaalta en koe olevani myöskään selitysvelvollinen kenellekään. Käytän myös maitotuotteita ja syön kananmunia. Jos en jonkun kasvissyöjäseulasta mene läpi, niin se on samantekevää. Pääsääntöisesti syön kuitenkin kasvikunnan tuotteita ilman sen suurempaa kiihkoa.

Se, mikä minua ärsyttää, on nykyään vallalla oleva kasvisruokien naamioiminen. Kasvispihvit tehdään soijasta näyttämään erehdyttävästi jauhelihapihveiltä. Erinäiset reseptit kertovat, miten perinteisen makaronilaatikon voi tehdä kasvisversiona (esim. soijarouheesta). Ja pahin maistamani on soijamakkarat ja -nakit! En minä kaipaa tällaisia lihankorviketuotteita. Jätän makaronilaatikon yksinkertaisesti tekemättä. Pavuista tulee paljon paremmat pihvit kuin soijasta. Grilliin löytyy huomattavasti parempia artikkeleita, kuin mitkään huijausmakkarat.

Mökkihampurilaiset, etualalla oma kasvisversio.

Vielä pari vuotta sitten jouduin toisinaan selittelemään tutuille syömisiäni ja toiset jopa epäilivät etten saa tarpeeksi ravintoaineita ruoastani. Paras kuulemani kommentti oli, että saan keliakian, kun en syö lihaa! En edes viitsinyt siinä kiehumispisteessä avautua sen enempää. Jos työkseen ohjaa toisia syömään ja voimaan paremmin, on asioihin pakko ollut perehtyä pintaa syvemmälle. En kuitenkaan puske omaa ideologiaani läpi väkisin, vaikka en lihan grillausvinkkejä pysty jakamaan asiakkailleni. Eräs personal trainer -tuttavani alkoi vegaaniksi ja hän kehottaa asiakkaitaan laskemaan värejä kaloreiden sijaan. Kullanarvoinen vinkki ihan jokaiselle! Uskallan väittää, että mitä enemmän lautaseltasi löytyy luonnon omia värejä, sitä enemmän kroppasi kiittää.

Arjen pikaruokaa, erilaiset wokit.

Kotona teen usein kahta eri ruokaa, sillä mies ja tytär ovat sekasyöjiä. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että tytär usein edes maistaa myös minun ruokaani ja joskus jopa kelpuuttaa sen kokonaan omaksi ruoakseen. Onneksi nykyään ravintoloissa alkaa olla aika hyvin vaihtoehtoja kasvissyöjille. Yleensä viidentoista ruokalajin listalta yksi on kasvisannos. Parempi sekin kuin ei mitään. Vielä kun näihin annoksiin osattaisiin laskea ravintoarvot paremmin kohdilleen, niin alkaisi olla jo aika hyvä.

Jauheliha- ja vuohenjuustolasagne

Tänä kesänä löysin kantarellit! En ole koskaan erityisemmin pitänyt sienistä, mutta nyt keräsin mökiltä talteen kaikki keltaiset aarteet, mitkä löysin ja yllätyin. Ne maistuivat paremmin kuin hyvin! Vielä ehtii mustikkametsään tai sieniapajille. Käykää keräämässä kesän värejä lautasillenne :)

Knock Out! Watch Out?

Enemmän on vähemmän vai vähemmän on enemmän? Tämän päivän liikuntatrendinä tuntuu olevan paljon pienessä ajassa mahdollisimman tehokkaasti. Tässä on ratkaisu kiireisen ihmisen elämän rytmitykseen. Työt, lapset, harrastukset ja kaverit - kaikki saa mahdutettua sopivasti saman päivän ja viikon sisälle, kun tinkii liikunnasta. Yksi kova puolituntinen treeni silloin tällöin, niin vaikutukset ovat samat kuin useamman tunnin kevyempi rehkiminen. Ostatko ajatuksen?

Kävin itse hiljattain Piloxing KnockOut -koulutuksen. Tämä uusi laji on Piloxingin tuoteperheen uutukainen, joka on tuotu lisänä kovatempoista menoa haluavien jumppalukkariin. Ennen koulutusta en ollut nähnyt kuin muutaman promovideon lajista ja silmäillyt aiheen tiimoilta nettikeskusteluja. Piloxing taas on tuttua jo muutamalta vuodelta, mutta KnockOut on täysin oma lajinsa, joskin tunnin aikana tehdään Piloxingista tuttuja nyrkkeily- ja pilatesosioita. Koulutuksen aikana ehti otsalle kertyä hikipisara jos toinenkin, kunnes kuivaa vaatepintaa sai etsimällä etsiä. Rankkaa ja tehokasta, ainakin niitä molempia, kun kerta omassa hiessä sai liukastella pitkin päivää.

Piloxing KnockOut-koulutus 28.6.2015

Pidin tunnista, vaikka se toisaalta oli ehkä maailman kamalinta ja hiljaa mielessäni ajattelin, etten enää koskaan tee yhtään ojentajapunnerrusta. Liikunta-addikti kuitenkin nauttii siitä, että pääsee oman jaksamisensa rajoille ja pystyy ylittämään itsensä tai edes kerrankin saa tehtyä niin kovan treenin, että on pakko lysähtää voipuneena lattialle. Tätä lisää ja ohjaamaan!

Kaikkeen liittyy aina kääntöpuoli. Kenelle tunti on suunniteltu? Kuka suoriutuu koko 45-minuuttisesta rääkistä kunnialla? Jokainen? En missään nimessä voi suositella tätä tuntia kaikille. Tunnilla on paljon hyppyjä ja tempo paikoitellen järisyttävän kova. Suoritustekniikasta ei varmaan voi puhua, kun jumppaajaparka tekee viimeisillä voimillaan burpeeta ja jännehyppyä toinen toisensa perään. Myös ohjaaja on konseptiin sidottuna kiinni itse tekemään tunti läpi. Valmiiksi hyväkuntoisille tunti tarjoaa mahdollisuuden haastaa itsensä toden teolla. Varmasti hyvä lisä muiden HIIT-tuntien sekaan ja oma kävijäkuntansa löytynee tällekin lajille.

Se, mistä ehkä pienoisesti kannan huolta, on jumpalla kävijän kyky arvioida itselle sopivimmat lajit. Koska nykyisin suositaan näitä lyhyitä, kovia tunteja, ei asiakkaan kunto välttämättä edes kehity, ainakaan optimaalisesti. Huippu-urheilijatkaan eivät tee maksimitehoisia treenejä siinä määrin, missä tavan kuntoilija käy HIIT-tunnilla kolme-neljä kertaa viikossa. Tähän vielä pari kevyempää jumppaa yhdistettynä. Eikö tuon kovan tunnin tarkoitus ole nimenomaan se, että annat tunnilla kaikkesi? Muuta ei tarvitse ja ei pysty tehdä. Silloinhan kova tunti mennään puolivaloilla, jos päälle menee pari muuta treeniä! Entä kehonhuolto? Peruskestävyys? On varmasti jumppaajia, jotka osaavat yhdistellä treenejä ja jaksavat jumpasta toiseen ja pysyvät kunnossa läpi vuoden. On myös se toinen puoli jumppaajia, jotka aina valitsevat kovan tunnin, vaikka keho huutaisi lepoa ja viikolla on jo kolme muuta kovaa lähtöä takana. Kukin tyylillään. Jumppaohjaajana toivoisin, että asiakas osaisi valita salinsa lukujärjestyksestä mahdollisimman monipuolisesti lajeja. Joskus omalta mukavuusalueelta poistuminen voi tuoda ihan uusia ulottuvuuksia omaan harjoitteluun. Ja ne kevyet tunnit ovat kokeiltavan arvoisia ;)

Oma kolmen tunnin peruskestävyysharjoitus Kolilla patikoiden 9.7.2015

Hiilareita koneeseen - laadusta viis :)

Tänään oli herkkupäivä! Mitäpä sitä äiti voi muuta tyttärelleen, joka silmät tuikkien kyselee leipomisen perään, kuin suostua kainoon pyyntöön. Melko kätevää vielä, kun 7-vuotias (kohta kahdeksan) alkaa pärjätä jo itse. Vähän pitää auttaa ainesten mittaamisessa ja isomman taikinan sekoittamisessa, mutta muuten minä saan kohta siirtyä sivummalle. Nyt huomasin, että esimerkiksi kuorimaveitsen käyttö onnistuu ja perunoiden käsittely oli tytön heiniä tänään. Musiikit taustalle ja välillä tanssahtelua keittiön lattialla, niin oli mukava leipoa. Tämän päivän repertuaariin kuuluivat perinteiset mokkapalat, perunaleipä ja oma versio sipseistä.

Leipominen on hauskaa ja terapeuttista. Ennen purin huoleni lenkillä tai muussa fyysisessä rääkissä ja teen sitä usein nytkin. On kuitenkin ihanaa, kun on löytynyt toinen keino purkaa mieltä. Taikinan vääntäminen tai pikkutarkempi kikerrys saa hyvin ajatukset muualle. Taikinaterapia toimii stressinhallintaan, pahaan oloon ja suurempaan ärsytykseen. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin maistuva lopputulos! En ole kovin kranttu leipomusten suhteen, yleensä teen jotain helppoa, kuten erilaisia raakakakkuja, muffinsseja, marjapiirakkaa, tiikerikakkua, mitä milloinkin. Leipä tässä perheessä leivotaan pääsääntöisesti itse, joskin välillä ostetaan ruisleipää kaupasta. Oma perusleipäohjeeni on matkannut jo useammalle kaverilleni ja käytän sitä itsekin aina silloin tällöin. Viime aikoina olen leipää useammin tehnyt sämpylöitä. Leipä- ja sämpylätaikinaan on hyvä piilottaa kaikkea, mikä ainakin on olevinaan terveellistä, yleensä laitan aina vähintään pellavansiemenrouhetta, kauraa, usein myös erilaisia siemeniä. Jauhot vaihdoin pari vuotta sitten vehnästä spelttiin, mutta enää en ole senkään suhteen niin tarkka. Valkoista vehnää pyrin käyttämään mahdollisimman vähän, mutta leipään saa sujahtaa erilaisia vehnäpohjaisia jauhoja.

Hiilihydraatteja syön jossain määrin paljon. Leipä on hyvää ja sitä on kiva leipoa. Pasta taipuu niin moneksi, että vain mielikuvitus on rajana. En koe omassa olossani mitään negatiivista, jos syön viljatuotteita. Ennen pitkiä jumppailtoja ja lenkkejä on pakko syödä hiilareita, jotta jaksaa kunnolla. Joskus olen kokeillut vähentää hiilareita, mutta ei se jalka enää Zumban viimeisissä biiseissä noussut samalla tavalla. Minulle hiilarit siis sopivat ja aion niitä syödä jatkossakin, vaikka erilaiset vhh-dieetit olisivat kuinka suosiossa. En omilta asiakkailtakaan niitä kiellä kokonaan, lähinnä katsotaan niiden laatu ja määrä kohdalleen. Ei ehkä kovin trendikästä, mutta minun lautaseltani tulee löytymään pastaa ja leipää jatkossakin.

Tänään kokeilussa oli perunafoccachia, josta kuoriutui suomalainen versio, sillä ohjeen leipä olisi ollut aika pullaa. Tällä kertaa leipä muodostui sämpyläjauhoista, soijarouheesta, kaurahiutaleista ja oliiviöljystä. Taikinan tasoitin uunipannulle ja pinnalle siivutin lounaalta jääneitä perunoita. Perunoiden päälle pirskottaen oliiviöljyä, vähän suolaa ja mustapippuria, olisi voinut laittaa esim. rosmariinia, olisi varmasti maistunut hyvin, mutta se jäi itseltä pois. Hyvää tuli, vaikka siinä olikin kammottavaa perunaa ja vaarallista vehnää!

Juoksun huumaa

Juoksu on loistava laji, etenkin näin kesän kynnyksellä. Ei sotke loska lahkeita ja sormet pysyvät lämpiminä heti lenkin ensi metreistä lähtien. Kun talvi menee lumella raahustaen, tuntuu ensimmäinen lenkki kesätrikoissa aina kovemmalta kuin mikään talven aikana tehty. Myös lenkkareissa on eroa. Kesän kenkä rullaa paremmin ja pohjaan ei tarvita mitään ylimääräistä, kuten nastoja. Lenkille on helppo lähteä melkein milloin vain. Ei tarvitse olla riippuvainen kenenkään muun aikatauluista, sen kuin muistaa syödä ja juoda tarpeeksi ajoissa ennen juoksua, niin hyvä tulee. Juoksu kaiken lisäksi kehittää kestävyyskuntoa tehokkaasti ja lajin parissa saa aimo annoksen ulkoilmaa. Onko edes syitä, miksi ei kannattaisi juosta?

Tänään teimme juoksukoululaisten kanssa mäkivetoja. Imatralla on paljon hyviä ulkoliikuntapaikkoja, joista tällä kertaa olimme Mellonmäen maastossa. Osittain polkujen, osittain soratien muodostama vetoreittimme oli n. 500 m. Paikoitellen oli melko jyrkkää nousua, mutta sehän ei päätä pakottanut. Ensimmäinen kerta kevyesti hölkäten ylös ja kävelypalautus alas. Kaksi seuraavaa vetoa jo napakasti, jotta varmasti kehossa tuntui. Lopuksi vielä loivempaan mäkeen 2 x 200 m napakoita vetoja. Tällaiset treenit tuovat hyvää vaihtelua peruslenkkeilyyn. Juoksukoulussa on vielä se hyvä puoli, että tulee tehtyä monipuolisia juoksutreenejä ja niihin saa aina treenikaverin. Myönnän, että etenkin talven aikana tulee itse helposti valittua se tavallinen kympin lenkki. Juoksen sen melkein aina samaan aikaan ja reittikin on tuttu ja turvallinen. Napakat vetotreenit auttavat kuitenkin jo ihan juoksutekniikkaan. Liike lähtee ihan toisella tavalla, askellus ohjautuu luontevammaksi ja etenkin mäkitreeneissä tulee juostua hyvin päkiäpainotteisesti, joka on monelle kuntojuoksijalle vaikeaa. Kaverin kanssa treeneihin saa todennäköisesti vielä enemmän intoa, tsemppiä ja sitä kautta myös tehoja.

Monipuolistamalla juoksutreenejä harjoittelu muuttuu mielekkäämmäksi. Kävin viime kesänä FAF Running Trainer -koulutuksen ja siellä teimme leikinomaisia harjoituksia puistossa. Opiskelijat jaettiin kolmeen ryhmään ja jokainen ryhmä merkitsi omilla muovikartioillaan oman reittinsä puistoon. Yksi reiteistä oli selkeästi lyhin, yksi pisin, muuten ne saivat kierrellä miten vain kävelysiltojen yli ja ali, pieniin penkereisiin, kivikkoihin, ihan joka paikkaan, mihin ryhmän jäsenet halusivat. Näitä reittejä juostiin ja kellotettiin ja kaikki olivat ihan innoissaan! Ei perinteistä puurtamista räkä poskella, vaan leikin varjolla tehokkaita treenejä. Päivän aikana tuli aika monta vetoa juostua ja jaloissa tuntui, vaikka harjoittelu ei varsinaiselta treenaamiselta tuntunutkaan.

Nyt sää suosii ulkoliikuntaan. Siis lenkkarit jalkaan ja purulle, polulle, baanalle, puistoon, mihin vain! Ja jos on huono sää, niin sisäpyöräily on erinomainen korvikelaji ;)

Ja koska tämänhetkinen juoksukoulu alkaa olla lopuillaan (Imatra Run juostaan 27.6. ja se on juoksukoulun päätöstapahtuma), on aika suunnata katseita eteen päin. Niinpä heinäkuun lämpimille illoille on jo suunnitteilla uusi ryhmä, Kuntokeskus Colosseumin Running Club. Tästä lisää tuonnempana.

Innin oma maailma - Innland

Yleisön pyynnöstä, näin voin sanoa. Yksi ystävistäni ehdotti taannoin, että minun pitäisi kirjoittaa blogia, jotta hän saisi vinkkejä kasvisruokien laittoon. Toisaalta taas kirjoitusviettini puskee ulos, joten tuloksena on ihan oma blogini, Innland.

Olen niin pitkään kuin muistan ollut Inni. Sain lempinimeni eräältä pieneltä pojalta, joka ei oikeaa nimeäni osannut lausua. Siitä jäi Inni pyörimään kaikkien tuttujen huulille. Vieläkin, noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tottelen nimeä Inni. Innland on oman aivomyrskyni ulostulo. Ajatukset, jotka eivät muuhun mahdu, tulevat näytölle. Olkoon tämä jatkumona kymmenen vuoden takaiselle nettipäiväkirjalleni, jota kirjoitin eräällä hääfoorumilla, kun suunnittelimme mieheni kanssa häitämme. Paljon on noista vuosista tapahtunut, niin kuin pitääkin.

Tämän viikon liikunnat menevät pitkälti töiden ympärillä. Jalat alkavat jo kuitenkin olla toipuneita Helsinki City Runista, joka käväistiin juoksemassa reilu viikko sitten sekä useammasta jumppaohjauksesta viime viikolla. Nautin suuresti juoksutapahtumasta tai pikemminkin juoksun jälkeen tulleesta tunteesta - tätä lisää! Vaikka en ihan omaan tavoitteeseeni yltänyt, olen silti omaan juoksuuni tyytyväinen. Painoa voi laittaa omalle juoksulle, sillä jouduin juoksemaan ilman jänistä, omaa tuttua juoksukaveriani, sillä samassa lähtöryhmässä ei ollut ketään itselle tuttua. Painelin sitten napit korvilla itsekseni. Kauhukseni huomasin, ettei gps-kellonikaan toiminut tapahtumassa. Taitaa viisi vuotta olla noille laitteille jo valovuosi. Kello sentään toimi, mikä helpotti vauhdinjakoa suuresti. Loppuaikani 1.46.33 kelpasi kuitenkin minulle, vaikka harmittaakin tuo viimeinen 34 sekuntia. Seuraava tavoite on kuitenkin jo asetettu Tallinnaan täydelle maratonille. Siellä tavoitteena on rikkoa tämänhetkinen ennätykseni (3.57), joten joutuu muutaman kilometrin kesällä juosta jumppien lisäksi.

Ja se ruoka. Iltapalaksi maistui pinaattipiirakka. Piirakan pohja oman maun mukaan, päälle nopeasti paistettua pinaattia 250 g ja sipulia, niiden päälle muna-kerma-juustoraasteseos ja mustapippuria ja vuoassa uuniin. Rasvaista kyllä, kasvisversio kyllä, hyvää kyllä!